"Kaikki mulle heti" -ajatus on aika monelle meistä tuttu, toisille se kuulostaa karrikoidulta.
Säästäminen tiettyä hankintaa varten pistää monesti miettimään hankinnan tarpeellisuutta. Olen erityisesti huomannut tämän koskevan harrastusvälineitä, koska niihin ei kuitenkaa niitä viimeisiä roposia mielellään pistä, vaan täytyy pitää mielessä ensin nämä perustarpeet. Ei paljon naurata kodinkoneiden tai auton mennessä rikki, onhan meillä tämä uus kelkka.
Harrastuksiahan meillä on mitä ihmeellisempiä, niin lajeiltaan kuin kustannuksiltaankin. Olen myös kuullut sanottavan "ei se ole harrastus eikä mikää ellei se maksa".
Erityisesti nuorempia miehiä ja miksei myös naisia saattaa kelkkailu olla lähellä sydäntä. Mikäs sen mukavampaa kuin kavereiden kanssa ajella ja välillä pysähtyä laavulle laittamaan ruokaa ja taas matka jatkuu...Mutta mitä jos lunta ei ole tarpeeksi kuin kelkkailua varten Kemi-Kajaani linjan yläpuolellla? Ainakin Etelä-Suomessa asuville se tietää taas vaihteeksi... aivan oikein lisää kuluja.
Mitä kelkkailu sitten maksaakaan? Tarvit siis ainakin kelkan, johon vakuutukset, varaosia, bensaa jne... Kuskille ja kyytiläisille kypärät ja ajopuvut. Varusteidenkin osalta voi käyttää sitä kuuluista maalaisjärkeä, mitä tarvii ja pitääkö kaiken olla "just nyt".
Moottokelkkoja liikkeestä ostettaessa myyjä mielellää myisi sinulle sen uuden ja hienon. Tuskin sitä tarvit, mutta joku pitäs olla millä pääsee liikkumaan. Kävin Nettimoto.com:ista tarkistamassa alle viisi vuotta vanhojen yli 500 cm2, valikoimaa alkoi olla 3 000 - 4 000 euron haarukassa. Tietenkin mikäli vanhempi tai pienempi käy todennäköisesti pääset hieman edullisemmin ja vastaavasti tason noustessa ei katto heti vastaan tule.
Vakuutusmaksuja en tässä erikseen huomio, riippuvat kuten kaikki vakuutukset, tehoista, paikkakunnasta, vakuutuksenottajan iästä jne. Pikaisella katsauksella näyttävät olevan muutaman satasen suurusluokkaa.
Polttoaineet on tietenki ajaessa olennainen menoerä. Ajetulla reitillä kuluttaa tietenkin huomattavasti vähemmän kuin umpihangessa, mutta itse ajoin reitilla noin 15-20 litraa/100 km. Harvaa perhettä tämä maksuvaikeuksiin vie, mutta jos niitä ajopäiviä tulee jatkuvasti on talven mittaan mennyt helposti muutamasta satasesta tuhanteen euroon. Ja tämä kulu yleensä tiivistyy kahdelle kolmelle kuukaudelle, siis jopa yli 300 euroa kuukaudessa polttoaineisiin. Tämä saattaa ajoittain viedä jo maksukyvyn tiukoille.
Nyt meillä olisi siis kelkka ja polttoainetta talven rientoihin ja rahaa on kulunut 3 500 - 5 500 euron välimaastossa. Vielä siis välttämättömiä olisi kypärät ja tietenkin peräkärry, jos kelkkaillaan muualla kuin kotipihasta lähtien. Käytettyjä peräkärry saisi nettivaraosa.com:ista 400 - 500 eurolla.
Näin päästään helposti 4 000 - 6 000 euron harrastusbudjettiin. Tarkoitus ei tämän esimerkin avulla mitenkäään moralisoida tai väheksyä kelkkailua, vaan ajelen itsekin tilaisuuden tullen mielellään.
Vaihtoehtoinahan on tietenkin rahoittaa nämä mitä erilaisemmilla lainoilla (ja pankin sedät/tädit) kiittää, käyttää kertyneitä rahoja tai sitten myös säästää. Lumien tullessa maahan, jos heräät vasta tähän harrastuksen aloittamiseen olet ainakin pienituloisena auttamatta myöhässä tai onhan sinullakin mahdollisuus, mutta todennäköisesti silloin kiristät vyötä ihan väärissä asioissa.
Meidän tulisi saada säästettyä joka kuukausi puolen vuoden ajan 670 - 1 000 euroa vastaavasti vuoden aikana 330 - 500 euroa. Uskon, että monille teistäkin tulee tänä aikana mieleen useammankin kuin kerran, että onkohan tämä nyt ihan järkevää? Tulee mietittyä olisinko valmis myös vaimon harrastuksiin panostamaan samanlailla, itse kyllä alkasin vaimolle ehdottamaan helposti muita edullisempia harrastuksia, jos hän harrastukseensa olisi panostamassa esimerkiksi 5 000 euroa. Ei siis menisi läpi alkuunkaa.
Itse olen käyttänyt tuota tapaa muutamia kertoja, haaveissa oli säästää harrastusvälineeseen (ei tällä kertaa moottorikelkka) ja rahat sain melko helposti säästettyä. Seuravaavana vaiheena oli rahojen sijoittaminen ja lisää säästäminen, jolloin ajattelin kunhan nämä on tuottaneet harrastusvälineen "saan" siis tämän "ilmaiseksi". Edelleenkin nämä rahat ovat sijoittuna eikä harrastuvälinettä ole vieläkään niin järkevä valintana pidetty, että se olisi ostettu. Tällä tavoin toimittuna saa raha ja myös harrastusten kustannukset helposti järkevämmät mittasuhteet kuin ostettaessa velalla, jota voidaan maksaa vielä sen jälkeen kaunakin kun välinettä ei enää edes voida käyttää.
Näin toimiessamme saisimme myös samat rahat säästöön tai sijoitettavaksi, mikäli esimerkiksi kallista harrastusta ei aloiteta. Pystyisimme säästäämän siis vuosittain 4 000 eurosta jopa 12 000 euroon. Nii-i vai onko sittenkään vara harrastaa näin kallista lajia? Harrastuksienhan tarkoitus ei ole näyttää muille kuinka hyvin menee, vaan rentoutua ja ladata voimia muun muassa työelämään.
torstai 30. syyskuuta 2010
Säästä ensin - vältä velkaa
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Tilisäästäminen -kannattaako?
Tilisäästäminen on kenties vaivattomin tapa säästää. Tai niin ainakin yleisesti ajatellaan. Mielellään käyttötilillä pidetään kohtuuttoman paljon rahaa, vaikka kuten aiemmassa tekstissä kirjoitin ei tällä hetkellä yhdeltäkään pankilta saanut edes inflaation ylittävää korkotuottoa.
Erilaisia mielikuvia meillä on myös rahan sijoittamiseen tai säästämiseen liittyen. Hyvin monet näistä on ennakkoluuloja, joihin ei puututa tai ei edes haluta puuttua. Usein myös tiedon puuttuminen tai sen hankkiminen ei kiinnosta, jolloin pitäydytään vanhoissa tavoissa. Tämä on tietenkin jokaisen itsensä päätettävissä oleva asia. Karrikoiden voitaneen sanoa "pitäähän jonkun pankkienkin tulokset maksaa". En tällä tarkoita sitä, että pankit eivät muuten voisi tehdä positiivista tulosta. Jokainen tosin voi miettiä, jos sinulle maksetaan korkoa esimerkiksi 0,2 % kuukauden alimmalle saldolle käyttötilillä ja raha lainataan vaikka asuntovelalliselle noin 2,5 % eteenpäin.
Suomessa talletussuojahastoon kuuluvien pankkien talletukset on "suojattu" 50 000 euroon saakka ja näiden lisäksi myös oman asunnon myynnistä saadut rahat kokonaisuudessa puolen vuoden ajan, jos rahat sijoitetaan omaan asunnon ostoon. Talletussuojarahastoon kuuluvat tällä hetkellä seuraavat pankit:
Aktia Pankki Oyj
eQ Pankki Oy
Evli Pankki Oyj
FIM Pankki Oy
OP-yhteenliittymään kuuluvat pankit
Paikallisosuuspankkiliitto OSK:n jäsenpankit
Nordea Pankki Suomi Oyj
S-Pankki Oy
Sampo Pankki Oyj
SEB Gyllenberg Private Bank Ab
Sofia Pankki Oyj
Säästöpankkiliitto ry:n jäsenpankit
Suomen Asuntohypopankki Oy
Tapiola Pankki Oy
Ålandsbanken Abp
Yllättävien menoja varten tilisäästäminen on mielestäni järkevää. Näillä yllättävillä menoilla tarkoitan esimerkiksi kodinkoneiden rikkoutumisia, auton suurempia remontteja. Kaikille näille menoille yhteistä on, että ne tulevat odottamatta ja rahaa tarvitaan silloin nopeasti. Esimerkiksi autoon kallin remontin tullessa ei autoa seisota miellellän hetkeäkään ylimääräistä odotellen, että lunastan tuon ja tuon rahaston ja niistä rahat tulevat päivän parin päästä. Rahojen ollessa nopeasti käytettävissä, et välttämättä saa näillekään inflaation ylittävää korkotuottoa vai saatko?
Aktia maksaa säästötalletus-tilille 1 % kiinteää korkoa päiväsaldolle ja tiliin ei liity nostorajoituksia.
Handelbankenin sijoitustilille saa korkoa 0,75 % päiväsaldolle laskettuna. Maksuttomia nostoja on vuodessa 12, jonka jälkeen peritään 1,5 % nostosta (vähintään 8,5 euroa).
Osuuspankin tavoitetili tarjoaa tällä hetkellä 0,25 % kuukauden alimmalle saldolle. Korko on porrastettu saldon mukaan. Neljä nostoa vuodessa ovat ehtojen mukaan maksuttomia.
S-Pankin tuottotili tarjoaa puolestaan 0,1 % korkoa päiväsaldolle ja yli 20 000 euron talletukselle 1,0 % korkoa.Tilin nostomäärissä ei ole rajoitteita ja korko maksetaan kuukausittain.
Sampopankin tarjoamalle säästötilille korkoa maksetaan tällä hetkellä 0,2 % kuukauden alimmalle saldolle. Tili sisältää kaksi maksutonta veloitustapahtumaa kuukausittain.
Säästöpankit tarjoavat säästötalletukselle 1,0 % korkoa päiväsaldolle ja tiliin ei liity nostorajoituksia.
Tapiolan säästötilille maksetaan korkoa päiväsaldon mukaan eikä nostoissa ole rajoitteita. Alle 5 000 euron talletukselle Tapiola maksaa 0,2 %, talletuksen ollessa 5 000 - 24 999 eurolle 0,7 % kokotalletukselle ja yli 25 000 talletukselle 1,2 %.
Tilastokeskuksen mukaan inflaation oli elokuussa Suomessa 1,2 %, joten pitäsi meidän saada vähintään tämän verran lähdeveron jälkeenkin. Tämä tarkoittaa siis lähes 1,7 % korkoa, jota näistä tileistä ei tällä hetkellä saa mistään. Tällä hetkellä siis rahojen arvo pienenee niiden ollessa myös säästötilillä.Näistä kokonaisuudessa parasta korkoa maksavien Aktian ja Säästöpankkien tileillä "häviämme" 0,48 %-yksikköä inflaatiolle.
Joudumme "maksamaan" siitä, että saamme rahat tarvittaessa nopeasti käyttöömme. Tämän vuoksi en ole innostunut pelkästään tilisäästämisestä, vaan pidän säästö/talletustilillä jonkinlaista "vararahaa". Olen itse kartoittanut minkä verran tarvin nopeasti käytettävissä olevaa rahaa, sen lisäksi mitä pidän käyttötilillä.
Rahaa, jonka saaminen käyttöön on hitaampaa, maksetaan yleensä myös parempaa korkoa. Esimerkkinä mainittakoon S-pankin vuoden määräaikainen talletus, jolle korkoa maksetaan 1,8 %. Lähdeveron jälkeen nettokoroksi jää lähes 1,3 %, jolloin raha säilyttää niukasti ostovoimansa.

"Suomessa toimivan ulkomaisen pankin sivuliikkeen talletukset kuuluvat sen talletussuojajärjestelmän piiriin siinä valtiossa, jossa emopankilla on kotipaikka. Siten esimerkiksi Handelsbanken kuuluu Ruotsin talletussuojarahastoon." Lähde: Talletussuojarahasto

Tunnisteet:
korko,
säästäminen,
talletustili,
tilisäästäminen
torstai 23. syyskuuta 2010
Korkorahastoja Suomessa
Hyvin monet meistäkin on kuulleet korkorahastoista. Tuo lähes pankkitilin veroinen, mutta paremmalla tuotolla varustettu. Onko tämä totta vai kuuluisia "myyyntipuheita"? Korkorahastot ovat rahastoja, jotka nimensäkin mukaisesti sijoittavat varat korkoa tuottaviin arvopapereihin. On kuitenkin hyvä muistaa, että toisin kuin säästö- ja käyttötili on talletussuojarahaston piirissä ei rahastot kuulu talletussuojarahastonpiiriin laisinkaan. Toisin sanoen ei sinulle anneta mitään takeita siitä, että saisit aina sijoittamasi pääoman takaisin. Kuten rahastoja on monenlaisia, voidaan myös korkorahastoja luokitella vaikka seuraavasti:
Lyhen koron rahastot sijoittavat varat arvopapereihin, joiden korkoriski on pääsääntöisesti alle vuoden. Yleisin korkoriski on kuitenkin lähellä kolmea kuukautta.Korkoriskiä mitataan yleensä duraatiolla.
Rahamarkkinarahastot ovat hyvin lähellä lyhyen koron rahastoja, mutta he voivat sijoittaa enintään vuoden mittaisiin arvopapereihin. Rahamarkkinarahaston duraation on siis oltava 1 tai sen alle.
Pitkän koron rahastot sijoittavat varansa puolestaan korkoriski on puolestaan vähintään vuoden, mutta usein muutamia vuosia. Pitkällä aikavälillä odotetaan pitkän koron rahastojen tuottavan rahamarkkinarahastoja paremmin.
High Yield -rahastot ovat korkeamman riskin rahastoja. Luottoluokitukseltaan nämä ovat heikkoja ja voivat kuulua "roskalainoihin". Riskin vastapainoksi on tarjolla mahdollisesti erinomaisia tuottoja tai sitten... ei mitään elleivät yhtiöt suoriudu velvoitteistaan.
Kävin läpi muutamia perinteisten kivijalkapankkien tarjoamaa korkorahastojen tarjontaa sekä muutamia muiden tarjoamia korkorahastoja. Kuten aiemmassakin vertailussa - ne kulut, kulut ja vielä kerran kulut.
Vertailun lähtökohdiksi valitsin lyhyen koron rahastot ja rahamarkkinarahastoja. Mukaan otin yksityisille suunnattuja rahastoja, joihin on mahdollista säästää kuukausittain. Kuukausittaisen säästön pitää pystyä onnistumaan 50 eurolla. Tiedot on otettu internetsivuilta 23.9.2010.Tarkoituksena ei ole saada yksiselitteistä voittajaa vaan lähinnä huomiota, kuinka paljon samaan "kategoriaan" kuuluvat rahastot todellisuudessa eroavatkaan Suomessa. Tämä otanta on suppea otanta, mitä korkorahastoja tarjotaan.

Rahastoja kuten monien muiden tuotteiden vertailu ei ole aivan yksiselitteinen. Rahastot voivat olla sisällöltään hyvinkin erilaisia. Lopullisen päätöksenhän teet sinä itse omien tarpeittesi perusteella. Kulujen perusteella Seligson Rahamarkkinarahasto AAA on voittaja, sekä verrattaessa Nordean ja Osuuspankin "vastaavaan" rahastoon. Viimeisen vuoden tuottoa tarkastaltaessa voiton vie OP Euro A, mutta kulut nousevat verrattaessa Seligson rahastoon lähes kolminkertaiseksi.
Pelkästään tuottoon tuijottaminen ei mielestäni kerro välttämättä tuotteen "paremmuutta" tulevaisuudessa. "Rahaston historiallinen tuottokehitys ei ole tae tulevasta tuottokehityksestä. Sijoitusten arvo voi nousta tai laskea ja sijoittajat voivat menettää osan sijoittamistaan varoista. Rahaston tuleva arvonkehitys riippuu markkinoiden kehityksestä ja salkunhoitajan sijoitustoiminnan menestyksestä." Näin muistuttaa OP-rahastoyhtiöt sijoittajiaan.

tiistai 21. syyskuuta 2010
Mikä ihmeen ETF OMXH25?
ETF eli exchange-traded fund tarkoittaa siis indeksirahastoa, jolla käyt kaupaa kuin osakkeilla. Perinteisestä indeksirahastosta ETF eroaa vain kaupankäynniltään ja näin ollen voit ostaa ja myydä myös päivän aikana. Rahastoon sijoittaessa voidaan päivän aikana myydä tai ostaa kerran. Tällä hetkellä Suomessa on ainoastaan Seligson OMXH25.
Mielestäni indeksirahasto on erittäin varteenotettava vaihtoehto, kun salkkua alkaa kokoamaan. Erityisesti tämä korostuu, jos ei ole suuria summia valmiiksi säästössä, vaan lähdetään salkkua kasaamaan hiljakseen. Salkun alkuvaiheessa myös olisi hyvä hajauttaa omistusta useampaan kuin yhteen yritykseen ja näin ollen pienentää salkun yrityskohtaisia riskejä. Halutessasi voit toki koota indeksisissä olevia osakkeita suoraan itse, mutta tällöin sinulla täytyy olla mahdollista ostaa alkuun aika suurilla summilla, jos haluaa kustannusten pysyvän kohtuullisina.
Nimensä mukaisesti Seligson OMXH25 seuraa OMXH25-indeksiä ja sisältää siinä olevia osakkeita. Indeksiosuuden sisällön ja painotukset voit tarkistaa täältä.
Erityisesti "osta ja unohda" -periaatteella sijoittavia kiinnostaa tietenkin, miten osingot maksetaan. Tuotto-osuudesta päättää Rahastoyhtiön yhtiökokous. Pääsääntöisesti tuotonmaksu on tapahtunut kesäkuun alkupuolella osinkokauden jälkeen. Tänä vuonna tuoton irtoamispäivä oli 27.5.2010 ja maksupäivänä 7.6.2010, jolloin maksettiin 0,84 euroa osuudelle.
Mitä tämä kaikki maksaakaan? Seligsonin kotisivujen mukaan kokonaiskulut olivat 7/2009-6/2010 0,21 %. Näiden lisäksi tulee muistaa, välittäjästäsi riippuen kaupankäynti- sekä mahdolliset säilytyskulut. Rahaahan se myös tämä on, mutta koska indeksirahasto ei pyri käymään aktiivisesti kaupaa vaan seuraamaan valitsemaansa indeksiä pysyvät kulut edullisena. Kulujen vertailemiseksi esimerkiksi OP-Rahastoyhtiöiden Suomen osakerahastojen hallintontipalkkiot ovat 1,6 - 2,0 %. Täytyy toki muistaa etteivät osakerahastot ole suoraan verrattavissa, koska he käyvät aktiivisemmin kauppaa ja heidän valintakriteerit ovat aivan erilaisia.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Käyttötilien korot onko niillä merkitystä?
Paljonko pidät käyttötilillä rahaa? Onko siellä kenties kaikki "säästötkin"? Ajatteletko, ettei kannata nähdä vaivaa rahojen liikutteluun?
Käyttätileillä koron laskennassa on perinteisesti käytetty kuukauden alinta saldoa. Viime vuosina tähän on lisäksi "uusina" pankkeina tulleet S-Pankki ja Tapiola, jotka laskevat poikkeuksellisesti koron päiväsaldolle. Perinteisistä Suomessa toimista pankeista korko vaihtelee Handelsbankenin 0 % ja Aktia ja Osuuspankin maksamaan 0,25 % välillä kuukauden alimmalle saldolle.
Inflaation Suomessa oli 8/2010 tilastokeskusken mukaan 1,2 % ja Tapiolassa jossa tällä hetkellä saa parasta korkoa käyttötilille maksaa 0,5 % korkoa päiväsaldolle. Tästä puolen prosentin korosta kun vielä vähennetään valtion "haluama" lähdevero 28 % jää sinulle nautittavaksi suorastaan ruhtinaallinen 0,36 % nettokorko. Tällä hetkellä rahojen ollessa käyttötilillä häviät inflaatiolle 0,84 %-yksikköä. Mielestäni tässä on myös yksi erinomainen syy siihen, miksi käyttötilillä on järkevää säilyttää ainoastaan sen verran rahaa kuin siellä on tarpeen arjen hoitamiseen. Näennäisesti saat siis rahalle osalla pankeista korkoa, mutta todellisuudessa varallisuutesi/rahan arvon siis laskee. Oletko valmis lainaamaan siis läinaamaan esimerkiksi tutulle rahaa sopien maksa takaisin sitten joskus? Rahat todennäköisesti saat takaisin, mutta olet antanut hänelle rahaa ilmaiseksi ja hävinnyt itse vähintään inflaation aiheuttaman rahan arvon menetyksen.
Käyttötilille on mahdollisesti ainoa pankkikortti, ja mikäli tämä päätyy vääriin käsiin ei rahallinen menetyksesi ole välttämättä kovin merkittävä, koska "kaikki munat eivät ole samassa korissa."

perjantai 10. syyskuuta 2010
Välittäjien hintavertailu
Kuten otsikko kertoo on tässä hieman vertailua erilaisten välittäjien hinnastoista. Hinnastot ovat kerätty heidän nettisivuilta 9.9.10. Mielestäni myös pörssissä osakekaupoissa kannattaa kiinnittää huomiota kuluihin.Etenkin pieniä summia kerrallaan ja harvakseltaan ostavat voivat maksaa yllättävän paljon kiinteitä kuukausimaksuja. Osa vertailussa olevistä on perinteisiä kivijalkapankkeja, kun osa tarjoaa lähinnä online-palveluilta. Vertailussa keskityn Helsingin pörssissä tapahtuvaan kaupankäyntiin. Itseä kiinnostavat erityisesti säilytyskulut sekä alhaiset kaupankäyntikustannukset. Välittäjien hintavertailun on tehnyt myös Kohti taloudellista riippumattomuutta keväällä 2010. Vertailuun on valittu kenties yleisimmät välittäjät, ja kaikki vertailussa olevista tarjoavat kotisivunsa myös suomeksi. Kaupankäyntihinnastot ovat valittu verkkopalvelujen hinnastot. Vertailussa ei ole huomioitu kampanjatarjouksia vaan tarkoituksena on selvittää "normaalit" hinnat. Ainoastaan henkilöille A ja B on vertailun vuoksi laskettu kampanja-ajalta kulut. Kaupankäynti aktiivisuus, ostoksien summa ja erilaiset palvelut muuttavat helposti myös tulosta vertailtaessa hintoja.
Välittäjien vertailua hankaloittaa erilaiset asiakasjärjestelmät, jotka ovat käytössä lähinnä perinteisissä kivijalkapankeissa. Hinnat ovat minimihintoja eikä palvelut välttämättä ole samanlaisia. Esimerkkinä mainittakoon reaaliaikaiset kurssitiedot, jotka kuuluvat Nordnetin sekä E*Tradeen toimeksiantoa tehdessä palveluun ilman lisämaksua.
Aktian arvo-osuustili maksaa 3 euroa kuukaudessa ja kaupankäynti 0,25 % kauppahinnasta sekä 10 euron tapahtumamaksu.
E*Tradella ei ole Nordnetin tapaan kiinteitä kuukausimaksuja eikä säilytysmaksuja. Kaupankäynti hoituu 0,085 % mutta vähintään 9,95 eurolla.
E*Tradella on nyt uusille asikkaille suunnattu kampanja, jossa ensimmäiset kolme kuukautta teet kauppoja hintaan 0,039 % vähintään 4,95 euroa.
FIM kaupankäyntikustannukset ovat myös pienillä summilla kaupaa käyville kohtuulliset 0,20 %, vähintään 1,5 euroa. Kustannuksia kertyy erityisesti 5 tasolta perittävästä 75 euron maksusta kalenterineljänneksittäin, siis 25 euroa kuukaudessa. Tämä perusmaksu sisältää reaaliaikaisen markkinainformaation sekä FIM sijoitusanalyysit. Osakkeiden säilyttämisestä FIM periin 2,5 euroa kuukaudessa, joka veloitetaan myös tyhjistä arvo-osuustileistä.
Handelsbankkenilla salkkupalvelu maksaa 12 euroa kuukaudessa, joka käsittääkseni on välttämätön, mikäli kauppaa haluaa käydä. Säilytys maksaa 3,75 euroa kuukaudessa. Kaupankäynti onnistuu 0,2 % kauppahinnasta, mutta vähintän 8 euroa.
Liqvinetin kuukausi maksu on 25 euroa, jonka maksat jos et tee lainkaan kauppoja. Mikäli kuukaudessa teet yhden kaupan veloittavat kaupasta 5 euroa ja perusmaksuja 20 euroa. Perusmaksua ei peritä, mikäli välityspalkkiot ylittävät perusmaksun.Perusmaksu sisältää reaaliaikaisen markkinainformaation.
Nordea perussalkkupalvelu maksaa normaalihinnalla 3 euroa kuukaudessa ja säilytys on kotimaisilla osakkeilla 2 euroa kuukaudessa. Kaupankäynti noudattaa 0,25 % kauppahinnasta, mutta vähintään 10 euroa.
Nordnet sai keväällä julkisuutta uuden hinnaston julkistamisen yhteydessä. "Hyvitykseksi" Nordnet tarjosi kesällä käyda kauppaa edullisemmin sekä analyysikirjaston loppuvuodeksi. Kiinteitä perusmaksuja ei ole ja kaupankänti hinta riippuu edellisen kuukausien aktiivisuudesta. Mikäli edellisenä kuukautena ei ostoja ole tullut tehtyä maksaa kaupankäynti 0,2 % tai vähintään 9 euroa. Jos kauppaa teet kuukausittain maksaa kaupankäynti 0,15 % tai vähintään 7 euroa.
Osuuspankilla osakkeiden säilytys maksaa 1,5 euroa. Kaupankäynti maksaa 0,25 % ja lisäksi 8 euroa.
Osuuspankilla on myös uusille asiakkaille kampanja, jolloin kaupankäynti maksaa 0,1 % ja lisäksi 5 euroa. Kampanja jatkuu 31.12.2010 saakka, johon asti säilytys on ilmainen sekä Pohjola Tutkimuksen verkkopalvelu. Kampanja edellytyksenä on, että arvo-osuustili avataan 30.9.2010 mennessä.
Sampo Pankki periii 1,5 euroa kuukausittain osakkeiden säilytyksestä, peruspalvelut ovat ilmaisia nettipankin kautta asioivana. Mikäli haluat myös reaaliaikaiset kurssitiedot onnistuu se saada 6,1 euron lisähintaan. Kaupankäynti peruspalveluilla maksavat 0,35 % tai vähintään 8 euroa.
Tehdään muutamia oletuksia, jotta voidaan verrata. Osto tehdään kerralla ja vain yhtä osaketta.
Kuten alapuolella olevista taulukoista huomaa, on erilaisilla kiinteillä säilytysmaksuilla ja perusmaksuilla merkitystä erityisesti harvemmin kauppa käyvillä. Kaikilla neljällä henkilöllä halvimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui Nordnet, vaikka kaupankäyntikulut eivät olleet yhdessäkään vaihtoehdossa halvimmat.
Henkilö A ostaa kuukausittain osakkeita 500 eurolla.
Henkilö B ostaa kuukausittain 1 000 eurolla.
Henkilö C ostaa 500 eurolla neljännesvuosittain.
Henkilö D ostaa 1 000 eurolla neljännesvuosittain.

hintavertailu,
osakekauppa,
välittäjät
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Taustat
Olen alle kolmekymppinen perheellinen. Blogin tarkoituksena on seurata normaalin perhe elämän ohella tapahtuvaa omaisuuden karttumista. Pyrin tuomaan erilaisia näkökohtia myös tuttuihin asioihin, käsittelemään erilaisia säästämis/sijoittamistapoja Suomen alueella. Tulevaisuuden suurimpina hankintoina tullee olemaan oman talon hankkiminen.
Minua on kiinnostanut jo ylä-aste ajoista lähtien osakemarkkinat, hieman myöhemmin myös kiinnostusta riittää kiinteistöjä ja asuntojan kohtaan.Toistaiseksi olen toiminut lähinnä osakkeiden kanssa, ja asunnoista ja kiinteistöistä hankkinut perustietoa tulevaisuutta varten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)